1. YLEISTÄ
Paimion nuorisoneuvosto aloitti uuden vuosikymmenen aktiivisena ja nousujohteisena nuorisovaltuustona. Nyt neuvosto jatkaa tätä tietä. Suurimmat linjavedot tälle vuodelle ovat nuorten aktiivisuuden parantaminen, paimiolaisen nuorisofoorumin kehittäminen ja paimiolaisen yhteistyön jatkuva rakentaminen.
2. TEEMA
Paimion nuorisoneuvoston vuoden 2011 toimintasuunnitelman teema on ’nuoret esiin’.
Teemallaan neuvosto pyrkii tuomaan nuorten näkökulmia esille kaupungin päätöksenteossa ja toimimaan foorumina nuorten ja kaupungin päättäjien välillä sekä kehittää nuorten tulevaisuuden näkymiä nuorten keskuudessa ja kaupungin päätöksenteossa.
3. TOIMINTA
Neuvoston järjestämät tapahtumat tukevat päihteettömyyttä ja ovat täysin raittiita ja savuttomia.
Tulevan kauden tapahtumia ovat muun muassa koko päivän kestävä teemapäivä nuorille, grilli- ja saunailta, nuorisotalo Tillintuvan maalaustalkoot yhdessä eläkeläisten kanssa, neljättä kertaa peräkkäin järjestettävä bändikatselmus kaupunkitapahtuma Viva Vistassa ja yhteistyötapahtuma Paimion agenda 21 kuntatoimikunnan kanssa.
Perinteisinä tapahtumina neuvosto järjestää tyttöjen illan ja lettukestit nuorisotalo Tillintuvalla sekä yhteistyössä Paimion seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa itsenäisyyspäivän soihtukulkue ja nuorten itsenäisyysjuhlan.
Paimion nuorisoneuvosto kirjoittaa neljä kertaa vuodessa kolumnin Kunnallislehteen.
Neuvosto jatkaa omien nettisivujensa päivittämistä aktiivisesti.
Neuvosto tilaa jäsenilleen neuvoston suunnittelemat paidat omakustanne hintaan. Paidat mainostavat sopivasti neuvostoa sekä kohottavat sen imagoa nuorten keskuudessa.
4. OSALLISUUS
Suomen nuorisopoliittisen toimintasuunnitelman mukaan jokaisessa kunnassa tulisi olla nuorille oma kuulemisjärjestelmä. Paimion nuorisoneuvosto täyttää toiminnallansa tämän suosituksen.
Paimion nuorisoneuvosto edustaa nuoria Paimion kaupungin vapaa-ajanlautakunnassa ja koulutuslautakunnassa. Tulevana vuotena neuvosto pyrkii saamaan paikan muihinkin Paimion kaupungin lautakuntiin. Neuvosto yrittää myös saada asemansa mahdollisimman selkeäksi kaupungin virallisena nuorten asiantuntijaelimenä.
5. KOULUTTAMINEN
Neuvosto kouluttaa itseään Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton – Nuva ry.:n tarjoamassa paikallisessa koulutuksessa.
Neuvoston jäsenet osallistuvat myös aktiivisesti edellä mainitun kattojärjestö Nuva ry.:n järjestämiin valtakunnallisiin nuorisotapahtumiin.
6. TOIMINNAN PUITTEET
Neuvoston käytettävissä on Paimion vapaa-ajanlautakunnan myöntämä 2500 euron määräraha.
Määrärahalla maksamme, järjestämme ja tuemme paimiolaista nuorten kuulemista edistävää toimintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti