sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Toiminnan säännöt ja tavoitteet 2011


1. YLEISTÄ

Paimion nuorisoneuvosto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden alaisuudessa ja sen toimipaikka on Paimion kaupunki. Nuorisoneuvosto sallii siitä käytettävän lyhyempää ilmaisua Paimion nune tai nune.

Paimion nuorisoneuvosto on uskonnollisesti sekä puoluepoliittisesti sitoutumaton ja toimii Paimion kaupungin organisaatiossa nuorten asiantuntijaelimenä.

Paimion nuorisoneuvostoa sanotaan näissä toiminnan säännöissä ja tavoitteissa neuvostoksi.

2. TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU

Neuvoston keskeisimpinä tavoitteina on edistää nuorten hyvinvointia vapaa-ajalla kehittämällä nuorten osallisuus-, vaikuttamis-, harrastus- ja toimintamahdollisuuksia Paimiossa.

Neuvosto on aktiivinen ryhmä, joka järjestää erilaisia päihteettömiä tapahtumia nuorille ja osallistuu Paimion kaupungissa tehtäviin nuoriin vaikuttaviin päätöksiin.

Neuvosto tukee omalla toiminnallaan nuorisotyötä, tekee tarvittaessa aloitteita ja kannustaa tällä tavalla myös kaikkia muita nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin.

3. NEUVOSTON JÄSENET

Neuvoston jäsenet ovat paimiolaisia 13–19-vuotiaita nuoria. Neuvostossa voi toimia enimmillään kymmenen (10) jäsentä ja kolme (3) varajäsentä.

Neuvostoa johtaa kaksivuotinen puheenjohtaja. Neuvosto valitsee äänestämällä keskuudestaan uuden puheenjohtajan, kun edellinen puheenjohtaja on toiminut kaksi vuotta luottamustehtävässään. Vanha puheenjohtaja voi asettua toisen kerran ehdolle ja tulla hyväksytyksi puheenjohtajaksi, jos neuvosto suo hänelle luottamuksensa.

Sihteeri, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, tiedottaja ja Suomen nuorisovaltuustojen liiton – Nuva ry.:n edustajiston jäsen valitaan äänestämällä jokaisen vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Varajäsenillä on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus ja neuvoston salliessa he voivat osallistua neuvoston toimintaan.
Nuorisoneuvosto voi valita päätösvaltaisella ja laillisella kokouksellaan uuden jäsenen, joka paimiolainen 13–19-vuotias nuori, nuorisoneuvostoon. Uusi jäsen voidaan valita, jos neuvoston sen hetkinen jäsenmäärä on alle 8 henkilöä eikä paikkaan ole varajäseniä.

Neuvoston jäsenet voivat halutessaan liittyä Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton – Nuva ry.:n jäseniksi.

Luottamustoimien tehtävät ovat toiminnan säännöt ja tavoitteet liitteenä.

4. JÄSENEN EROTTAMINEN

Toistuvasti neuvoston toiminnan sääntöjä ja tarkoituksia laiminlyövä henkilö voidaan erottaa neuvostosta kokouksen yksimielisellä päätöksellä.

5. NEUVOSTON KOKOUKSET

Laillisesti kokoon kutsuttu ja päätösvaltainen kokous päättää neuvoston asioista. Neuvoston kokous on laillinen ja päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja sihteerin lisäksi vähintään viisi (5) muuta jäsentä.

Neuvoston kokousta johtaa puheenjohtaja ja puheenjohtajan estyessä kokousta johtaa varapuheenjohtaja. Nuoriso-ohjaaja toimii Paimion kaupunkia kokonaan tai välillisesti koskevissa esityslistan asioissa esittelijänä.

Neuvosto kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin vähintään kuuden viikon välein, pois lukien pyhäpäivät ja koulujen loma-ajat.

Kokouskutsu lähetetään vähintään yhtä (1) viikkoa ennen kokousta postitse nuorisoneuvoston jäsenille. Tulevassa kokouksessa käsiteltäviä aiheita voi lähettää puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle tai sihteerille sähköpostitse vähintään 15 päivää ennen kokouksen ajankohtaa.

6. NEUVOSTON YLEISKOKOUS

Paimiolaisten nuorten edustuksellinen elin – Paimion nuorisoneuvosto valitaan vuotuisessa marras-joulukuussa järjestettävässä kaikille paimiolaisille 13–19-vuotiaille nuorille avoimessa yleiskokouksessa. Yleiskokouksessa äänivaltaisia ja vaalikelpoisia ovat kaikki paimiolaiset 13–19-vuotiaat nuoret.

Neuvostoon voidaan valita lisää jäseniä yleiskokouksen jälkeen, jos kokous osa II:sta ei valita tarpeeksi jäseniä. Jäsenet valitaan kokous osa I:n varajäsenistä ja valitsemattomista ehdokkaista. Jos ehdokkaita ei ole, neuvosto voi laillisella ja päätösvaltaisella kokouksella valita itselleen neuvoston sääntöjen mukaisen määrän jäseniä.

a YLEISKOKOUKSEN KULKU

Yleiskokous kokoontuu kaksi (2) kertaa. Kokous osa I järjestetään peruskoulun 7-9. luokkalaisille . Kokous osa II järjestetään muille ehdokkaille.

i. KOKOUS OSA I KÄSITELTÄVÄT ASIAT

1. Kokouksen avaus2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Valitaan Paimion nuorisoneuvostoon enintään viisi (5) jäsentä ja heille kaksi (2) varajäsentä
6. Käsitellään muut esille tulevat asiat
7. Päätetään kokous

ii. KOKOUS OSA II KÄSITELTÄVÄT ASIAT

1. Kokouksen avaus2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. Katsastetaan menneen vuoden toimintakertomus
6. Katsastetaan menneen vuoden talouskertomus
7. Katsastetaan tulevan vuoden toimintasuunnitelman painopisteet
8. Valitaan Paimion nuorisoneuvostoon sääntöjen mukainen määrä jäseniä ja heille neuvoston sääntöjen mukainen määrä varajäseniä.
9. Käsitellään muut esille tulevat asiat
10. Päätetään kokous

7. EDUSTUS

Neuvostolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus Paimion kaupungin vapaa-ajan ja koulutuslautakunnan kokouksissa.

Nuorisoneuvoston valitsemat edustajat voivat osallistua asiantuntijoina kaupungin toimielinten ja lautakuntien kokouksiin kyseisen toimielimen tai lautakunnan kutsumana.

Neuvoston jäsen voi kouluttaa itseään kunnalliseen ja nuortenetuja tukevaan vaikuttamiseen neuvoston kustannuksella, neuvoston kulloisenkin päätöksen mukaan.

8. SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA HYVÄKSYMINEN

Neuvosto hyväksyy toiminnan säännöt ja tavoitteet vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Paimion vapaa-ajanlautakunta hyväksyy neuvoston toiminnan säännöt ja tavoitteet lautakunnan määrittelemin välein ja antaa näin näiden sääntöjen mukaisen vapauden neuvoston toiminnalle.

Neuvosto voi tehdä sääntömuutoksen tai hyväksyä uuden säännön laillisella ja päätösvaltaisella kokouksella.

9. LIITTEET

a Luottamustoimien tehtävät

Puheenjohtaja

– Puheenjohtajan tehtävä on johtaa neuvoston kokouksia ja avata neuvoston yleiskokoukset. Puheenjohtaja valmistelee esityslistat yhdessä sihteerin kanssa. Neuvoston ensisijaisena edustajana toimii aina puheenjohtaja.

Varapuheenjohtaja

– Varapuheenjohtajan tehtävä on johtaa neuvoston kokouksia varsinaisen puheenjohtajan estyessä. Varapuheenjohtaja toimii yhteistyössä rahastonhoitajan kanssa. Varapuheenjohtaja kilpailuttaa yhdessä neuvoston rahastonhoitajan kanssa neuvoston palvelujentarjoajia sekä ylläpitää neuvoston leikekirjaa yhdessä sihteerin kanssa.


Sihteeri

– Sihteerin tehtävä on toimia neuvoston kokouksissa pöytäkirjanpitäjänä. Sihteeri kirjoittaa neuvoston kokousten esityslistat sekä ylläpitää neuvoston leikekirjaa yhdessä varapuheenjohtajan kanssa.


Rahastonhoitaja

– Rahastonhoitajan tehtävä on pitää kirjaa neuvoston määrärahan käytöstä ja kulutuksesta. Rahastonhoitaja kilpailuttaa yhdessä neuvoston varapuheenjohtajan kanssa neuvoston palvelujentarjoajia.

Tiedottaja

– Tiedottajan tehtävä on informoida ja mainostaa neuvoston tulevia tapahtumia paikallisessa mediassa ja kouluilla. Tiedottaja päivittää neuvoston nettisivuja sekä toimittaa neuvoston neljä kertaa vuodessa ilmestyvät kolumnit Kunnallislehden toimitukseen.

Suomen nuorisovaltuustojen liiton – Nuva ry.:n edustajiston jäsen

– Edustajiston jäsenen tehtävä on toimia Paimion nuorisoneuvoston edustajana Nuva ry.:n edustajistossa.

Koulutuslautakunnan ja vapaa-ajanlautakunnan edustajat

– Koulutuslautakunnan ja vapaa-ajanlautakunnan edustajien tehtävä on osallistua lautakuntien kokouksiin ja edustaa niissä neuvostoa.

Viva Vista -työryhmän edustaja

– Viva Vista -työryhmän edustajan tehtävä on osallistua työryhmän kokouksiin ja edustaa niissä neuvostoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti