lauantai 16. lokakuuta 2010

Nuorisoneuvoston kolumni Kunnallislehteen

Ensimmäinen kerta

Vuosi 2010 on ollut monin tavoin hyvin merkittävä vuosi. Sääolosuhteita ollaan rikottu molemmista ääripäistä. Ruotsissa vietettiin vihdoin kuninkaalliset häät. Ensimmäinen suomalainen 3D-elokuva sai ensi-iltansa. Paimion lukio korkattiin. Tähän samaan saldoon voidaan pian myös listata 16-vuotiaiden ensimmäinen äänestyskerta.

Nämä seurakuntavaalit ovat nuorille näytön paikka. Meille on annettu mahdollisuus tulla mukaan päätöksen tekoon ja nyt meidän tehtävämme on tuoda sanamme kuuluviin. Ehdokaslistoja nyttemmin lueskellessa, tuntuu hyvän tilaisuuden menevän ohitse ja lujaa. Listat eivät ole muuttuneet mihinkään, vaikka äänestysikäraja on kokenut rajun muutoksen.

Koska kyseessä on nyt mahdollisuus, on siihen joka tapauksessa tartuttava. Kannustan jokaista nuorta siis äänestämään ensimmäistä kertaa, kun on mahdollisuus. Jos ehdokaslistoilta ei löydy tuttua tai sopivaa ehdokasta, onhan aina mahdollisuus protestiäänestämiseen. Aku Ankkaa tai kirkkovenettä ei varmasti ole, mutta heidän äänestäminen todistaa, että nuoria on!

Pallo on heitetty meille nuorille. Tehtävänä on ottaa se kiinni – hyvää ensimmäistä kertaa kaikille!

Elina Vepsäläinen
Paimion nuorisoneuvoston sihteeri
Paimion lukion 1. vuodella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti