lauantai 16. lokakuuta 2010
Pöytäkirja 21.9
Pöytäkirja
Aika: Tiistai 21.9.2010
Paikka: Tillintupa, yläkerta
Paikalla: Joona Uusitalo, Linda Mellin, Karri Lehtiranta, Laura Sipponen, nuoriso-ohjaaja Miika Koski
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja Joona Uusitalo avasi kokouksen kello 16.54
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi, kun Joona Uusitalo toimi sekä puheenjohtajana että sihteerinä ja paikalla oli kolme muuta jäsentä
3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys siirtämällä kohta 7 Poikien ilta kohdaksi 5, koska kokoukseen oli saapunut ulkopuolinen esittelijä asiaa koskien
4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
Jäsenet allekirjoittivat edellisen kokouksen pöytäkirjan
5. Poikien ilta
Paimion nuorisotoimella koulutyötään viimeistelevä valmistuva nuoriso-ohjaaja on suunnitellut poikien illan järjestämistä Tillin tuvalla. Poikien illaksi hän esitti:
– biljardin taitolyöntikilpailu
– PS3 jääkiekko kisaa
– esittelijä Jyri Varvas luennoi proteiineista ja kehonrakennuksesta
– pitsaa ruuaksi
– toimintaelokuvan katsomista
– pingisturnaus
Nuorisoneuvosto päätti hyväksyä ehdotukset ja antoi vapaat kädet poikien illan suunnitteluun. Valmistuva nuoriso-ohjaaja päättää poikien illan päivän samaisella viikolla ja lähettää sen puheenjohtaja Joona Uusitalolle sähköpostilla
Paimion nuorisoneuvosto sitoutuu maksamaan poikien illan kustannukset mahdolliset PS3 pelin vuokrauksen ja pitsa-ainesten osalta
6. Seurakuntavaalien alla toimiminen
Paimion nuorisoneuvosto on päättänyt toimia tulevien seurakuntavaalien alla kannustamalla nuoria äänestämään nuoria äänekkäitä.
Nuorisoneuvosto päätti torpata idean vaalipaneelin järjestämiseksi, sillä lähikuntien listoilta puuttui suruksemme nuoret ehdokkaat. Nuorisoneuvosto aikoo kannustaa nuoria silti äänestämään, vaikka protestiäänestyksenä
Nuorisoneuvoston sihteeri Elina Vepsäläinen kirjoitti kolumnin Kunnallislehteen samaisesta aiheesta. Kolumni julkaistiin muuttamattomana
Nuorisoneuvoston puheenjohtaja Joona Uusitalo tekee seurakunta-aloitteen, joka lukion ennakkoäänestyspaikaksi. Nuorisoneuvosto myös painostaa seurakuntaa ottamaan käyttöön vaalikoneen vaalien alla sopivan ehdokkaan löytämisen edistämiseksi
7. Totuuden hetki –tapahtuman järjestäminen agenda 21 kanssa
Vara-puheenjohtaja Linda Mellin, joka toimii neuvoston sisäisessä työryhmässä, mikä järjestää tapahtumaa, vakuutti kaiken olevan kunnossa ja asioiden pyörivän hyvin. Seuraavaksi otetaan yhteyttä koulujen rehtoreihin ja sovitaan päivämäärät. Agenda ei ole vielä vastannut useisiin yhteydenottoihin
8. Huppariasia
Ei vielä tilattu. Rahastonhoitaja ja hupparivastaava Laura Sipponen on epävarma rahoistaan. Neuvosto päättää tilata hupparit oman tilinsä piikkiin siten, että jäsenet maksavat sovitun summan nuoriso-ohjaaja Miika Koskelle, joka edelleen siirtää summat takaisin neuvoston tilille
9. Neuvostonvaalit 2011
Neuvosto tekee suunnitelman tulevista vaaleista ja aikoo muuttaa radikaalisti vaalienjärjestämisohjelmaa. Seuraavaan kokoukseen valmistellaan sääntöesitys uusista vaaleista. Tavoitteena on saada neuvosto kasattua varmuudella sekä Paimion yhtenäiskoulun yläkoulun oppilaista sekä Paimion lukion ja muista 2. asteen opiskelijoista
Neuvosto keskusteli kokouksessaan alustavasti vaalien olevan seuraavanlaiset:
– 1. vaalikerta järjestetään koulupäivän aikana Paimion yläasteella ja mukaan valitaan Paimion nuorisoneuvostoon 4 tai 5 jäsentä ja 2 tai 3 varajäsentä
– 2. vaalikerta järjestetään iltapäivällä Paimion lukion tiloissa 2. asteen opiskelijoille ja mukaan valitaan Paimion nuorisoneuvostoon 4 tai 5 jäsentä ja 2 tai 3 varajäsentä
Kierroksia tullaan tekemään kouluihin ensi kuussa ja mainontaa parannetaan entuudestaan
10. Huipputapaaminen 2010
Puheenjohtaja Joona Uusitalo ilmoittaa itsensä lisäksi varapuheenjohtaja Linda Mellinin, sihteeri Elina Vepsäläisen, jäsen Karri Lehtirannan ja Joni Palokankareen huipputapaamiseen Seinäjoelle
11. Katsaus loppuvuoteen
Tulevia tapahtumia on lettukestit, itsenäisyyspäivänjuhla, seiskojen tutustumiskierrokset sekä Paimion nuorisoneuvoston loppuvirkistyksenä toimiva päivän laivaristeily, jota puheenjohtaja Joona Uusitalo ryhtyy järjestämään
12. Muut esille tulevat asiat
Rahastonhoitaja Laura Sipponen ilmoittaa eroavansa luottamustehtävästään Paimion nuorisoneuvostossa nuorisovaltuutettuna kesken kauden, heti kokouksen vahvistuksen jälkeen. Kokous punnitsi asian pikaisesti, eikä nähnyt esteitä erolle ja myönsi yksimielisesti ilman äänestystä eron luottamustehtäväänsä Laura Sipposelle. Laura Sipponen hoitaa hupparit loppuun, vaikkei olekaan enää nuorisovaltuuston valtuutettu jäsen.
Jäsen Karri Lehtiranta kertoi Paimion nuorisoneuvoston nettisivujen ehkä tulevan Paimion kaupungin nettisivuille linkkinä, jos päivitystahtia tihennytetään ja vanhat asiat kuten jäsenluettelo päivitetään
13. Seuraavan kokouksen ajankohta
Seuraava kokous on keskiviikkona 13.10.2010 kello 17.00 Tillillä
14. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja Joona Uusitalo päätti kokouksen
Nuorisoneuvoston kolumni Kunnallislehteen
Vuosi 2010 on ollut monin tavoin hyvin merkittävä vuosi. Sääolosuhteita ollaan rikottu molemmista ääripäistä. Ruotsissa vietettiin vihdoin kuninkaalliset häät. Ensimmäinen suomalainen 3D-elokuva sai ensi-iltansa. Paimion lukio korkattiin. Tähän samaan saldoon voidaan pian myös listata 16-vuotiaiden ensimmäinen äänestyskerta.
Nämä seurakuntavaalit ovat nuorille näytön paikka. Meille on annettu mahdollisuus tulla mukaan päätöksen tekoon ja nyt meidän tehtävämme on tuoda sanamme kuuluviin. Ehdokaslistoja nyttemmin lueskellessa, tuntuu hyvän tilaisuuden menevän ohitse ja lujaa. Listat eivät ole muuttuneet mihinkään, vaikka äänestysikäraja on kokenut rajun muutoksen.
Koska kyseessä on nyt mahdollisuus, on siihen joka tapauksessa tartuttava. Kannustan jokaista nuorta siis äänestämään ensimmäistä kertaa, kun on mahdollisuus. Jos ehdokaslistoilta ei löydy tuttua tai sopivaa ehdokasta, onhan aina mahdollisuus protestiäänestämiseen. Aku Ankkaa tai kirkkovenettä ei varmasti ole, mutta heidän äänestäminen todistaa, että nuoria on!
Pallo on heitetty meille nuorille. Tehtävänä on ottaa se kiinni – hyvää ensimmäistä kertaa kaikille!
Elina Vepsäläinen
Paimion nuorisoneuvoston sihteeri
Paimion lukion 1. vuodella
Aika: Tiistai 31.8.2010
Paikka: Tillintupa, telkkarihuone
Paikalla: Linda Mellin, Karri Lehtiranta, Elina Vepsäläinen, Suvi Heino, Joni Palokankare. Joona Uusitalo saapui kokoukseen 18.50
1. Kokouksen avaus
Varapuheenjohtaja Linda Mellin avasi kokouksen 18.32
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys muutoksitta
4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
Jäsenet allekirjoittivat edellisen kokouksen pöytäkirjan
5. Totuuden hetki -tapahtuma yläasteella
Agenda-työryhmän kokousta ei ole vielä ollut, mutta neuvoston tapahtumaa työstävä työryhmä osallistuu tulevaan kokoukseen. Lukion ja yläasteen rehtorit ovat antaneet lupansa tapahtuman järjestämiseen. Yläasteen vihreä lippu -toimikunta ei ole mukana tapahtuman organisoinnissa, varapuheenjohtaja Linda Mellin kysyy lukion toimikuntaa mukaan. Tapahtuman on suunniteltu sijoittuvan viikolle 43 ja se kestää noin tunnin. Panelisteiksi on ajateltu Vistan koulun rehtori Olli-Pekka Lehtosta, vihreiden kaupunginvaltuutettu Saska Tuomasjukkaa, lukion Vihreä lippu -raatilaista sekä Varpu Lindbergiä.
6. Koulukiertue -projekti
A. Nuorisoneuvoston vierailu seiskojen toimintapäivässä
Toimintapäivä oli mennyt jo. Nuorisoneuvosto osallistuu seiskojen tillintupa -kierroksiin ja esittäytyy siellä. Jäsen Karri Lehtiranta tekee kalvon.
B. Ala-asteiden kierrot
Puheenjohtaja Joona Uusitalo on lähettänyt koulukiertue-paketit. Rehtorit eivät ole vielä vastanneet.
7. Paimion OAJ:n pyyntö lomautuksia koskien
Puheenjohtaja Joona Uusitalo kirjoitti kolumnin aiheesta, joka julkaistiin Turun Sanomissa. Joona teki myös hallintokantelun Suomen aluevirastoon
8. Paimion lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
Paimion lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on loppusuoralla. Neuvoston jäsenet kertoivat kommenttejaan suunnitelmasta
9. Seurakuntavaalit
Sihteeri Elina Vepsäläisen kolumni on menossa Kunnallislehteen. Neuvosto tilaa julisteita liittyen seurakuntavaaleihin ja äänestämiseen, järjestetään myös jotain toimintaa vaaleihin liittyen
10. Nunen colitsihupparit
Rahastonhoitaja Laura Sipponen tilaa hupparit niin nopeasti kuin mahdollista.
11. Muut esille tulevat asiat
Neuvosto pitää syksyn aikana vielä poikienillan Tapio Kuisman avustuksella. Neuvoston poikajäsenet ottavat tapahtuman järjestettäväkseen.
Vuoden lopussa neuvosto järjestää itselleen jonkinlaisen virkistäytymisjutun.
Nuorisoneuvostoa pyydettiin puolalaiseen seminaariin keväällä 2011, johon neuvosto ei kylläkään päättänyt osallistua.
Pidetään kokoustauko
12. Seuraavan kokouksen ajankohta
Seuraava kokous on maanantaina 20.9 kello 15.15 tillintuvalla
13. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen 19.49
Pöytäkirja 10.8
PAIMION NUORISONEUVOSTO
Kokouksen pöytäkirja
Aika: Tiistai 10.8.2010 kello 17.00
Paikka: Varpauheenjohtaja Linda Mellinin koti
Paikalla: Joona Uusitalo, Laura Sipponen, Elina Vepsäläinen, Karri Lehtiranta, Linda Mellin ja Suvi Heino
- Kokouksen avaus
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo avasi kokouksen kello 17.24
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
– Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
– Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys muutoksitta
4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
– Jäsenet allekirjoittivat edellisen kokouksen pöytäkirjan
5. Kolitsihupparit
– Miika Koski ja Mia Lemberg eivät ole vastanneet rahastonhoitaja Lauralle Sipposelle haluavatko hupparit itselleen. Kun he vastaavat, hupparit tilataan
6. Totuuden hetki vko 43
– Työryhmällä oma kokous torstaina, jolloin he suunnittelevat tapahtumaa
7. Opettajat lomautetaan
– Opettajien lomauttaminen on nuoria koskeva asia, eikä nuorilta ole kysytty mitään. Yläasteelta hajotettiin yksi luokka, eikä tässäkään asiassa kysytty nuorilta mitään. Puheenjohtaja Joona Uusitalo ottaa yhteyttä Peimarin Oaj:n puheenjohtaja Marita Savonmäkeen. Joona kirjoittaa mielipidekirjoituksen Turun Sanomiin.
8. Lukioon ja yläasteelle tunnukset WILMAan
– Lukioon tunnukset ovat jo mahdollisesti tulossa. Jäsen Karri Lehtiranta käy keskustelemassa yläasteen rehtorin Olli-pekka Lehtosen kanssa
9. Tutustumispäivät yläasteella ja ala-asteen kierrot
– Jäsen Karri Lehtiranta on viestitellyt Miika Kosken kanssa tutustumispäivistä. Ala-asteen kiertoja varten kootaan tietopaketti, jota markkinoidaan Jokelan, Vistan, Kriivarin ja Hanhijoen alakouluihin.
10. Kuulumiset VAAKAsta
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo ja rahastonhoitaja Laura Sipponen olivat VAAKAssa, ja kertoivat siellä olleen hauskaa. Heille oli järjestetty mm. puhekoulutus. He saivat mukaansa myös seurakuntavaaleihin liittyvää materiaalia.
11. Muut esille tulevat asiat
– Paimion skeittiparkki on purettu. Varapuheenjohtaja Linda Mellin ottaa asian esille vapaa-ajanlautakunnassa.
Paimion Vistan koulun uuden oppilaskunnan hallituksen perustamisvaiheessa voidaan ottaa yhteyttä puheenjohtaja Joona Uusitaloon tai sihteeri Elina Vepsäläiseen.
12. Seuraavan kokouksen ajankohta
– Seuraava kokous tiistaina 31.8. kello 18.00 Tillintuvalla
13. Kokouksen päättäminen
– Puheenjohtaja päätti kokouksen 18.12
maanantai 9. elokuuta 2010
pöytäkirja maanantai 19.7.2010
Kokouksen pöytäkirja
Aika: Maanantai 19.7.2010 kello 18.00
Paikka: Ankkalampi, saunamökki
Paikalla: Joona Uusitalo, Laura Sipponen, Elina Vepsäläinen,
Karri Lehtiranta, Linda Mellin, Joni Palokankare ja Suvi Heino
1. Kokouksen avaus
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo avasi kokouksen kello 18.39
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
– Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
– Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys muutoksitta
4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
– Jäsenet allekirjoittivat edellisen kokouksen pöytäkirjan
5. Viva Vista – kaupunkitapahtuman bändikatselmus
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo ja jäsen Joni Palokankare olivat Viva Vistassa bändikatselmuksessa. Bändikatselmus kokosi koko kaupunkitapahtuman suurimman yleisön. Tapahtuman juontajat olivat myös onnistuneet. Joona tekee tapahtumasta tapahtumakertomuksen.
6. Siltasoutukilpailut
– Nuorisoneuvosto lähtee mukaan soutukilpailuihin. Neuvosto haastaa Paimion Kairan kiertäjät mukaan
7. Tuleva syksy
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo luki otteita tämän kauden toimintasuunnitelmasta. Selvitettiin myös neuvoston tämän hetkinen rahatilanne.
a. Totuuden hetki
- Varapuheenjohtaja Linda Mellin, rahastonhoitaja Laura Sipponen, jäsen Karri Lehtiranta ja jäsen Suvi Heino ottavat vastuun tapahtumasta. Mietittiin myös mahdollisia panelisteja. Alustavasti tapahtuman ajankohdaksi mietittiin viikkoa 43 ja paikaksi yläasteen 1-salia. Vastuuhenkilöt sopivat keskenään tapaamisajankohtansa.
b. Seurakuntavaalit
- Neuvosto mietti tapahtumaa yms. lukioikäisten nuorten aktivoitumisen hyväksi.
Puheenjohtaja Joona Uusitalo ehdotti aloitteen ”oppilailla mahdollisuus äänestää omalla koulullaan” tekemistä.
Oppilaiden aktiivisuuden parantamiseksi lukioon viedään suuria julisteita ajoissa ennen seurakuntavaaleja. Myös oppilastelevisioon aiheesta juttua.
Sihteeri Elina Vepsäläinen kirjoittaa elokuun kolumnin äänestysikärajasta. Nettisivuille tulee myös gallup äänestämisestä.
Puheenjohtaja Joona Uusitalo ja sihteeri Elina Vepsäläinen lähtevät työstämään tapahtumaa.
c. Seiskojen tutustumispäivä
- Jäsen Karri Lehtiranta ja jäsen Suvi Heino hoitavat tutustumispäivän.
d. Nuorisotyöntekijä
- Miika Koski on tulossa takaisin Paimioon. Jäsen Joni Palokankare selvittelee tilannetta.
e. Nettisivut
- Sihteeri Elina Vepsäläinen päivittää nettisivuja.
8. Tulevat vaalit neuvostoon
– Neuvosto lähtee kiertämään ja kampanjoimaan ala-asteille.
Pidettiin kokoustauko.
9. Nunen collegehuppuprinttipaita-asia
– Rahastonhoitaja Laura Sipponen on vertaillut hintoja ja eri firmoja.
Neuvosto äänesti kahdesta erihintaisesta hupparista.
Jaa 4
Ei 2
Neuvosto tilaa 5 hupparia R-collectionilta. Kaupataan huppareita myös nuorisotyöntekijä Miika Koskelle ja erityisnuorisotyöntekijä Mia Lembergille.
10. Muut esille tulevat asiat
11. Seuraavan kokouksen ajankohta
– Seuraava kokous on 10.8 tillillä kello 17.00
12. Kokouksen päättäminen
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo päätti kokouksen 20.21
torstai 8. huhtikuuta 2010
Bändikatselmus
Tapahtumassa siis paimiolaisten musisoijat pääsevät esittelemään taitojaan. Nuoret saavat esiintyä yksin tai yhdessä bändin kanssa, omaa mieli musiikkiaan esittäen. Aikaisempina vuosina esiintyjiä on ollut laidasta laitaan ja musiikkia on kuultu iskelmästä hip-hoppiin.
Bändikatselmus on nuorelle oiva tapa kerätä esiintymiskokemusta. Suuri yleisö on taattu ja paikka on täynnä samanhenkisiä muusikkotovereita.
Kaikki halukkaat nuoret, paimiolaiset esiintyjät voivat ilmoittaa halukkuutensa esiintyä sähköposti osoitteeseen joona.uusitalo@nuva.fi. Viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntaina 11.4.
Kaikki kiinnostuneet meiliä tulemaan ja omia taitoja esittelemään kesäkuussa Paimioon !
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Nuorisoneuvoston kokouksen esityslista
Paikka: Paimion nuorisotalo Tillintuvan yläkerta
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
5. Nuorten elokuvailta Paimion Kinossa
6. Viva Vista -kaupunkitapahtuman bändikatselmus
7. No smoking -kampanja
8. MLL:n suuri suklaamuna jahti
9. MLL:n varojen keruu
10. Nunen yhteinen sähköposti
11. Nuva ry.:n koulutuksien purkaminen
12. Muut esille tulevat asiat
a. nettisivut
b. nunen hupparit
13. Seuraavan kokouksen ajankohta
14. Kokouksen päättäminen
Nuorisoneuvoston kokouksen pöytäkirja
Paikka: Paimion nuorisotalo Tillintuvan yläkerta
Paikalla: Aija Tommila, Joona Uusitalo, Linda Mellin, Laura Sipponen, Suvi Heino, Joni Palokankare, Elina Vepsäläinen, Karri Lehtiranta, Riku Mellin
1. Kokouksen avaus
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo avasi kokouksen kello 16.43
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
– Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
3. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
– Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys muutoksitta
4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen
–Jäsenet allekirjoittivat ja hyväksyivät edellisen kokouksen pöytäkirjan lisäyksellä, koska kokous alkoi, koska se puuttui kokouksen pöytäkirjasta
5. Neuvoston vuoden 2010 talousarvion hyväksyminen
– Rahastonhoitaja Laura Sipponen ja varapuheenjohtaja Linda Mellin esittivät kokoukselle talousarvion. Kokous hyväksyi talousarvion muutoksitta ja suunnitteli käyttävänsä sitä apuna suunnitellessa matkoja ja tapahtumia, jotka vaativat rahallista panostusta.
Talousarvio on kokouksen pöytäkirjan liitteenä
6. Suomen nuorisovaltuustojen liiton – Nuva ry.:n Aktiivipäivät
– Neuvoston jäsenistä rahastonhoitaja Laura Sipponen ja varapuheenjohtaja Linda Mellin osallistuvat Aktiivipäiville. Kokous päätti kustantaa molemmille kaksikymmentä (20) euroa koulutuksen kokonaiskuluista.
7. Nuorten elokuvailta Paimion Kinossa
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo, sihteeri Elina Vepsäläinen ja jäsen Karri Lehtiranta vierailivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Paimion paikallisyhdistyksen kokouksessa. Edustajat esittivät ideansa järjestää Paimion nuorisolle oma elokuvailta Paimion Kinossa. Kokonaiskustannus tullee olemaan runsas puolituhatta (500) euroa. MLL:n kokous näytti tapahtumalle vihreää valoa ja pyytää neuvostolta lisäselvitystä lähempänä elokuvailtaa
Päätettiin sihteerin Elina Vepsäläisen ja varapuheenjohtaja Linda Mellinin lähtevän työstämään tapahtumaa
8. Paimion nuorisoneuvoston yhteinen sähköposti asia
– Päätettiin siirtää kohdan käsittely seuraavaan neuvoston kokoukseen kaupungin teknisten vaikeuksien vuoksi
9. Tiedoksiannot
– Jäsen Karri Lehtiranta on kirjoittanut kolumnin, joka julkaistaneen pian Kunnallislehdessä
– Paimion yläasteen oppilaskunnan hallituksen järjestämä ja neuvoston osaksi rahoittama Suomen 4H liiton tarjoama Ajokortti työelämään koulutus pidettiin ja se osoittautui erittäin antoisaksi ja hyväksi koulutukseksi nuorelle
– Jäsen Aku Kallio ei ole käynyt ainoassakaan kokouksessa. Jäsenet Suvi Heino ja Karri Lehtiranta kyselevät Aku Kalliolta seuraavaan kokoukseen mennessä, onko hän halukas jatkamaan toimintaa Paimion nuorisoneuvostossa
10. Muut esille tulevat asiat
– Vastaava nuoriso-ohjaaja Aija Tommila toi kokoukseen esitteen huppareista. Käsittely jatkuu ensi kokouksessa
– Varapuheenjohtaja Linda Mellin järjestää sovitusti nunelle Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton – Nuva ry.:n koulutuksen maanantaiksi 21.3.2010
11. Seuraavan kokouksen ajankohta
– Seuraavan kokouksen ajankohta on maanantaina 29.3.2010 nuorisotalo Tillintuvalla kello 16.00
12. Kokouksen päättäminen
– Puheenjohtaja Joona Uusitalo päätti kokouksen 17.29
Nuorisoneuvoston toumintasuunnitelma 2010
Paimion nuorisoneuvosto aloittaa uuden vuosikymmenen aktiivisena ja nousujohteisena järjestönä. Suurimmat linjavedot tälle vuodelle ovat nuorten aktiivisuuden parantaminen, paimiolaisen nuorisofoorumin kehittäminen ja paimiolaisen yhteistyön jatkuva rakentaminen.
2. TEEMA
Paimion nuorisoneuvoston vuoden 2010 toimintasuunnitelman teema on ’kaikki peliin nyt ja huomenna’.
Teemallaan neuvosto pyrkii toimimaan foorumina nuorten ja kaupungin päättäjien välillä sekä kehittää nuorten tulevaisuuden näkymiä nuorten keskuudessa ja kaupungin päätöksenteossa.
3. TOIMINTA
Neuvoston järjestämät tapahtumat tukevat päihteettömyyttä ja ovat täysin raittiita ja savuttomia.
Tulevan kauden tapahtumia ovat muun muassa Paimion Kinon ja MLL:n paikallisyhdistyksen yhteistyössä järjestettävä nuorten elokuvailta, Paimion seurakunnan kirkkovaalien alla pidettävä paneelikeskustelu nuorille ehdokkaille, kolmatta kertaa peräkkäin järjestettävä bändikatselmus kaupunkitapahtuma Viva Vistassa ja yhteistyötapahtuma Paimion agenda 21 kuntatoimikunnan kanssa.
Perinteisinä tapahtumina neuvosto järjestää poikienillan Peimarin keilahalliin, lettukestit nuorisotalo Tillintuvalle sekä yhteistyössä Paimion seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa itsenäisyyspäivän soihtukulkue ja nuorten itsenäisyysjuhlan.
Paimion nuorisoneuvosto kirjoittaa neljä kertaa vuodessa kolumnin Kunnallislehteen.
Neuvosto alkaa päivittää viime kaudella valmistettuja nettisivujaan aktiivisesti. Pyrimme saamaan nettisivujen osoitteen linkiksi Paimion kaupungin sivustolle.
Neuvosto tilaa jäsenilleen neuvoston suunnittelemat paidat. Paidat mainostavat sopivasti neuvostoa sekä kohottavat sen imagoa nuorten keskuudessa.
4. OSALLISUUS
Suomen nuorisopoliittisen toimintasuunnitelman mukaan jokaisessa kunnassa tulisi olla nuorille oma kuulemisjärjestelmä. Paimion nuorisoneuvosto täyttää toiminnallansa tämän suosituksen.
Paimion nuorisoneuvosto edustaa nuoria Paimion kaupungin vapaa-ajanlautakunnassa ja koulutuslautakunnassa. Tulevana vuotena neuvosto pyrkii saamaan asemansa mahdollisimman selkeäksi, kaupungin virallisena nuorten asiantuntijaelimenä.
5. KOULUTTAMINEN
Neuvosto kouluttaa itseään keväällä järjestettävässä Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton – Nuva ry.:n tarjoamassa paikallisessa koulutuksessa.
Neuvoston jäsenet osallistuvat myös aktiivisesti edellä mainitun kattojärjestö Nuva ry.:n järjestämiin valtakunnallisiin nuorisotapahtumiin.
6. TOIMINNAN PUITTEET
Neuvoston käytettävissä on Paimion vapaa-ajanlautakunnan myöntämä 2500 euron määräraha.
Määrärahalla maksamme, järjestämme ja tuemme paimiolaista nuorten kuulemista edistävää toimintaa.