Paimioon valittiin uusi nuorisoneuvosto joulukuussa. Kokoukseen saivat osallistua kaikki 13-19-vuotiaat paimiolaiset nuoret.
Uudet jäsenet ovat: Joona Uusitalo (puheenjohtaja), Joni Palokankare (Nuva ry:n edustajiston jäsen), Linda Mellin (sihteeri, varapuheenjohtaja ja lautakunnan edustaja), Riku Mellin, Elina Vepsäläinen ja Minna Pouhakka. Yritämme saada seitsemännen jäsenen Paimion lukiosta, koska se ei ole edustettuna nuorisoneuvostossa.
Ensimmäinen kokous järjestettiin nuorisotalo Tillintuvan yläkerrassa tammikuun alussa. Kokouksessa päätettiin järjestää neuvostolle toimintaviikonloppu helmikuun ensimmäisellä viikonlopulla, jossa neuvosto kirjoitti toimintasuunnitelmansa vuodelle 2009 ja tutustui toisiinsa.
Teema täksi vuodeksi on “Kanavat auki!”. Tarkoituksemme on tehdä mahdollisimman paljon yhteistyötä yläasteen ja lukion oppilaskuntien hallitusten, Sauvon nuorisovaltuuston, nuorisopalveluiden ja Agenda 21 -toimikunnan kanssa. Järjestämme tulevan kevään aikana poikienillan ha myöhemmin ulkotapahtuman. Agenda 21 -toimikunnan kanssa aiomme järjestää kestävään kehitykseen suuntaavan teemapäivän.
Viva Vista -tapahtumaan järjestämme bändikatselmuksen ja mahdollisesti jotain muuta ohjelmaa. Osallistumme myös syksyllä uusien seiskojen toimintapäivään. Ennen toimikauden loppua järjestämme nuorisotoimen kanssa perinteisen soihtukulkueen ja itsenäisyyspäivätapahtuman.
Aiomme hakea paikkaa koulutuslautakunnasta Paimion kaupunginvaltuutettujen avulla. Teemme neuvoston kotisivut kuntoon. Laitamme sivuille edellisten kausien pöytäkirjoja ja ajankohtaisia tapahtumia ja tiedotteita. Aiomme kouluttaa itseämme Nuva ry:n (Suomen nuorisovaltuustojen liitto) johdolla ja pyrimme siihen, että koulutus järjestetään yhteistyössä Sauvon nuorisovaltuustojen kanssa. Paimion nuorisoneuvoston jäsenet ovat Nuva ry:n jäseniä.
Pelkkiä lupauksiako? Nuorisoneuvoston tuleva toimintakausi on täynnä vilskettä, josta jokaisen nuoren on tarkoitus hyötyä!
Jos haluat tietää lisää neuvoston toiminnasta tule rohkeasti juttelemaan :)
Minna Pouhakka
Paimion nuorisoneuvoston jäsen
Salon seudun ammattiopisto
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti